Joidenkin mielestä vuosi 2016 on ollut hirveä. Ei se meillekään lempeä ollut kaikin puolin, mutta ihan hyvä. Monelle asialle on rakennettu pohjaa, jotta ne saadaa toteutettua ehkä jo 2017. Paljon hyviä asioita tapahtui. Voimia kerättiin maailmanympärimatkan jälkeen.
Vuosi vaihtui eilen aivan ihanasti, matkabloggareiden mahtavassa seurassa. Ensin yhteisissä bileissä Siveltimellä -blogin Sannan luona (kiitos emännälle ja hurmaaville muille vieraille!), ja sen jälkeen vielä Pako Arjesta -blogin Jerryn kanssa Helsinki SkyWheelin korkeuksissa privaatttivaunussa shamppanjan kera ilotuliksia ihastellen. Helsinki, se on kuulkaa kaunis kaupunki. Ja niin toimivia!
Päällimmäisenä nyt vuodenvaihteessa meillä on tietysti mielessä uusi koti ja sinne muutto.
Edellisessä postauksessa kerroimme paitsi siitä, myös ensimmäiselle vuosipuoliskolle varatuista matkoista, joita on kokonaiset viisi kappaletta. Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, joten osa matkoista kohdistuu myös meidän upeaan, kauniiseen kotimaahan.
Aloitamme reissuvuoden laskettelumatkalla Leville. Vieläkään meillä ei ole suurta hinkua päästä aurinkorannoille makaamaan, vaikka pikkuhiljaa nekin alkavat kutsua enemmän. Nyt on kuitenkin kovin kuume päästä suksien päälle puuterilumeen, kuten viime vuonna kahteen kertaan Rukalla, jossa Bellakin alkoi parin päivän päästä vetelemään kanssamme mustia mäkiä alas. Toivottavasti näemme revontuliakin!
Minä lähden tämän jälkeen käymään Barcelonassa pikaisella käynnillä, Miikan ja Bellan jäädessa kotiin. Mitä siellä tapahtuu, on vielä arvoitus. :)
Heti sen jälkeen tämä rouva jättää muun perheen keskenään toistamiseen ja lähtee Pyhälle vapaalaskemaan. Pyhätunturilla järjestetään useampana viikonloppuna tapahtumia, ja tämä maaliskuinen viikonloppu on vain naisille suunnattu Mimmi Free'kend. Sikäli jännää, sillä vapaalaskun suhteen olen täysi noviisi vaikka laskemista muuten rakastankin. Lähdetkö kanssani mukaan opettelemaan? Tsekkaa lisätiedot Pyhän sivuilta täältä!
Pian tämän jälkeen perheen komeampi osapuoli lähtee piipahtamaan Saksassa pelireissun merkeissä, eli tiedossa on aktiivilomailua uimahalliolosuhteissa.
Lisäksi meistä toinen täyttää tänä vuonna pyöreitä (noin 25 vuotta tietenkin), ja sen kunniaksi lähdemme viettämään todellista seikkailu- ja aktiivilomaa Kroatiaan. Samalla juhlimme ystäväporukalla sankaria, toivottavasti hulppeissa puitteissa!
Matkamessut ja kilpailu!
Ja Matkamessut, nehän on tulossa taas ihan pian! Helsingin messukeskuksessa kokoontuu 19.-22. tammikuuta koko pohjoismaiden matkailun kerma ja sieltä löytyy inspiraatiota reissuun jos toiseenkin!
Itse olen puhumassa lauantaina 21.1.2017 klo 16:30–17:00 aiheesta "Kyllä sinne kannattaa lähteä" - Maailmanympärimatkan ABC. Paikka on siis Mondo Stage.
Lisäksi päivystämme Blogipaviljongilla säännöllisen epäsäännöllisesti uuden kodin ja muuton takia. Paviljongilla on liuta matkabloggaajia, joilta voi kysyä kaikkea maan ja taivaan väliltä, saada rehellisiä mielipiteitä kohteista, ja inspiraatiota tulevaan. Tutustu lisää Blogipavlijongin ohjelmaan ja seuraa Facebook-sivua saadaksesi viimeisimmän tiedon!
Lue parhaat messutärpit Live now, dream later -blogin Saanan postauksesta!
...ja sitten itse kilpailuun!
Arvomme kaksi lippupakettia:
- 2 x liput Matkamessuille + aamiainen 2 hlölle yhdessä meidän lempiaamiaispaikoista Helsingin keskustassa
- lohdutuspalkintona 2 x liput Matkamessuille
Säännöt ovat seuraavat:
Voit osallistua arvontaan yhdellä tai useammalla arvalla.
- Osallistu yhdellä arvalla blogissa jättämällä kommentti tämän postauksen alle ja kerro kommentissa paitsi minne haluaisit matkustaa vuonna 2017 ja jätä joku yhteystieto, jotta saamme sinut kiinni jos arpaonni suosii. Yhteystietojasi ei luovuteta kenellekään, eikä niitä säilötä mitään tarkoitusta varten.
- Osallistu yhdellä arvalla kommentoimalla tämän postauksen jakoa Miika & Gia - matkakuume.net -facebooksivuillamme mikä käymistämme kohteista on ollut mielenkiintoisin ja tykkäämällä sivusta.
- Osallistu kahdella arvalla tekemällä molemmat yllämainituista ja kerro jommassa kummassa kommentissa osallistuvasi kahdella arvalla.
Arvonta sulkeutuu kello 23.59 loppiaisena 6.1.2017 ja voittaja ilmoitetaan viimeistään seuraavana päivänä! Jos voittajaa ei tavoiteta samana päivänä, arvotaan lippupaketit uudestaan.

Paljon onnea arvontaan ja mahtavaa reissuvuotta 2017!