Olemme päässeet sisälle koneeseen, jonka on määrä lentää yötä vasten Indonesian Balilta Australian Melbourneen, seuraavaan maailmanympärimatkan kohteeseen. Päiväunet ja ruokailut on hoidettu niin, että koko perhe voi nukkua koneessa, ja saapua virkeänä noin aamuneljältä Melbourneen, jatkaa siitä nopeasti taksilla majapaikkaan, ja nukkua pitkään aamulla. Seuraavana päivänä voidaankin jo hiljakseen tutustua kaupunkiin.
Suoraan takanamme istuu aussiäiti noin 3-vuotiaan tyttönsä ja ehkä 8-vuotiaan poikansa kanssa. Per**le, mietin, ja toivon, että aussiäiti on hoitanut homman kotiin samoin lastensa kanssa.
Bella menee ikkunapaikalle, Miika keskelle ja minä jään käytävän puolelle. Oma tytär kaivaa repustaan kirjan esiin ja alkaa värittämään sitä, kyselee milloin tulee ruoka ja koska kone lähtee, mutta yölentoihin tottuneena tietää suurin piirtein mitä on odotettavissa. Ensin nousu, sitten ruoka ja sen jälkeen nukkumaan.
Takanani istuva kahdeksanvuotias tönii penkkiä jatkuvasti. Ajattelen että tästä tulee pitkä lento.
Kolmevuotias tyttö alkaa kirkumaan kun äiti ottaa häneltä hetkeksi pois puhelimen. Eikä tyttö hiljene millään vaan huutaa suoraa huutoa "GIIIVE IT TO ME, MOMMYYYYY, GIIIVE IT TO MEEEEEEE!". Bella tarjoaa hänelle omista leluistaan jotain, tyttö ottaa sen ja on hetken tyytyväinen, ennen kuin huuto alkaa taas.
Kahdeksanvuotias potkii selkänojaani edelleen. Boarding ei ole vielä edes completed.
Takapenkin äiti hokee molemmille lapsilleen vain "stop it" ja "shut up" ilmaan minkäänlaista vaikutusta. Lopuksi hän menettää malttinsa niin että takaa kuuluu läpsähdyksiä. Sekään ei lopeta lasten huutoa ja marinaa. Tässä vaiheessa ei ole vielä edes kokeiltu keskustelua, lahjontaa, uhkailua, jäähyjä tai mitään muutakaan vastaavaa. Ainoastaan "stop it","shut up" ja läiske.
Surullista. Todella surullista niin monella tapaa.
Sama meno jatkuu koneen noustua ja ruokailun jälkeen. Bella ei meinaa kestää vuotta nuoremman tytön huutoa, vaan toteaa meille että "toi tyttö käyttäytyy tosi huonosti. Voisiko se kohta olla hiljaa kun minä haluan nukkua". Yritämme kaikki mennä nukkumaan. Se onnistuu vain hyväuniselta Bellalta kuulokkeet päässä.
Lopulta menetän malttini kahdeksanvuotiaan jatkuvaan istuimen potkimiseen ja käännyn ympäri.
Otan jäätävimmän äänen jonka pystyn (ja se on kuulkaa aika jäätävä) ja totean englanniksi:
"Listen, now you have two choices; either you stop kicking my seat and start behaving, or I will take you on a time out and make it stop. Do you understand?"
Poika katsoo huuli pyöreänä ja silmät suurena ja lopettaa heti koko loppulennon ajaksi. Kas niin on rajat asetettu ja kerrottu että käytöksellä on seurauksia.
Tyttö sen sijan jatkaa kiukuttelua ja huutamista, joten nukkuminen yölennolla on kaukainen haave vain, muilla paitsi Bellalla. Olen vaihteeksi yölennon jälkeen aivan kuitti.
Harmittelen paitsi itseni, myös lasten puolesta. Jos vanhemmat olisivat hoitaneet vanhempien tehtävänsä ennen lentoa, eli laittaneet käytökselle rajoja, kinnittäneet huomiota lapsien tekemiseen ja valmistautuneet lentoon, lapset eivät saisi ärsyttävien pentujen leimaa.
Hotellilla
Makaamme Kuala Lumpurin hotellin kattouima-altaalla. Paikka on enemminkin nuorten kun perheiden suosiossa. Bella uiskentelee altaalla renkaassa ja sukeltelee tyytyväisenä. "Kato äiskä, äiskä kato!", ja sitten taas mennään. Huuhtaisen altaan vieressä olevassa suihkussa nopeasti pois aurinkorasvahien ennen kuin pulahdan altaaseen tytön kanssa, ja nousen hetken kuluttua taas siihen reunalle lötköttelemään aurinkoon. Pullervo tässä hei!
Hetken kuluttua paikalle tulee toinenkin perhe. Vanhemmista toinen käy ensin vieressä olevalla salilla ottamassa hien päälle.
Lapset alkavat hyppimään altaaseen niin että joudun siirtymään kauemmas, ellen halua kastua jatkuvista roiskeista, ja kuunnella huutoa korvan juuressa. Lievästi ärsyttävää. Olin kuitenkin tullut siihen ensin, eikä tilaa tiukalla terassilla juurikaan ole.
Isä tulee suoraan salilta ja hyppää suoraan altaaseen käymättä suihkuruudun kautta. Kevyen ällöttävää. Ei huvita enää mennä altaaseen uimaan. Hetken kuluttua itsensä altaalle saapuessa rasvannut äiti tekee saman.
Altaan pinnalle jää rasvahikivana kellumaan. Se on siellä vielä seuraavana päivänäkin.
VR:n raiteilla
Skidin kanssa on äärettömän helppoa liikkua Suomessa junalla. Leikkivaunu on totaalisen ässä keksintö, ja syy miksi liikumme anoppilaan yleensä junalla. Harmillisen usein leikkivaunussa eskaloituu kuitenkin äänitaso todella korkeaksi, eikä leikitkään aina suju yhdessä. Harvoin kukaan vanhemmista käskyttää lapsiaan olemaan yhtään hiljempaa. Suurimmalti osin kaikki tuijottelevat puhelimiaaan. Jonkun muun hommaa, se lastenkaitsenta.
Kerran olen karjaissut vaunussa täysillä "Nyt lapset kaikki hiljempaa!", ja saanut koko vaunulta aploodit.
Tällä kertaa olemme matkalla kotia kohti kun kolmevuotias tyttö tulee vetämään Bellaa hiuksista. Bella pyytää tyttöä lopettamaan, mutta hän vain nauraa. Kohta sama tapahtuu uudestaan. Seuraavaksi tyttö yrittää tunkea sormiaan pakolla Bellan suuhun. Tytär käskee tämän lopettamaan tämänkin, mutta tyttö ei lopeta. Vanhemmat ovat jossain näpläämässä puhelimiaan. Seuraavaksi tyttö keksii yrittää nostaa Bellaa sillä seurauksella että kaikki kaatuvat ja Bella satuttaa itsensä. Ketään ei vieläkään näy.
Tätä jatkuu niin pitkään kunnes Miika käy sanomassa tytölle tiukasti että noin ei saa tehdä ja nämä pitää lopettaa nyt heti. Äitiä tai isää ei näy missään vaiheessa.
Päiviä reissun jälkeen Bella jaksaa muistaa miten se tyttö käyttäytyi tosi tyhmästi ja kysyy että jos joku kiusaa tosi pitkään vaikka pyytää lopettamaan, saako sitä vetää turpaan.
Vastaan että lähtökohtaisesti ketään ei saa lyödä koskaan, mutten ihan osaa vastata kuinka paljon kiusaamista pitää kestää ennen kuin on joutunut kestämään tarpeeksi. Osaako joku?
Vastaan että lähtökohtaisesti ketään ei saa lyödä koskaan, mutten ihan osaa vastata kuinka paljon kiusaamista pitää kestää ennen kuin on joutunut kestämään tarpeeksi. Osaako joku?
Ravintolassa syömässä
Olemme päätyneet syömään keskitason ravintolaan. Bellalle on otettu mukaan värikyniä ja vihko ja tiukan paikan tullen laitetaan puhelimesta muumit pyörimään. Homma menee kuten yleensäkin - erittäin hyvin oman skidin kanssa. Ilta on mukava ja ruoka maistuu viinilasillisen kera. Lasta on käytetty 0-vuotiaasta asti ravintoloissa, eikä se ole mikään kummallinen juttu. Joskus käydään Savoyssa, Demossa, Farangissa, milloin missäkin, joskus taas Rossossa ja Onni Oravan leikkipaikassa (niillä on ihan kohtuulliset gluteenittomat pizzat nääs).
Pitkät brunssit ystäväperheiden kanssa on ihan tuttu juttu, ja niillä on yleensä oikein mukavaa.
Tällä kertaa paikalle saapuu perhe, jotka päästävät lapsensa vapaaksi per heti. Lapset saavat juosta ympäri ravintolaa ja meuhkata minkä haluavat.
Ärsyttää, koska puhumisesta ei meinaa tulla mitään, ja on vaikeaa selittää omalle lapselle, miksi meuhkaaminen ei ole ihan ok ja miksi hän ei saa juosta pitkin ravintolan käytäviä.
En tiedä, mitä pitäisi vastata? "Koska sinä et vaan saa, vaikka muut saavat?"
Miksi tästä pitää kirjoittaa?
Miksi ylipäänsä kirjoitan näistä asioista? Yksi syy on se, että tämä on kytenyt jo yli vuoden kirjoittamistaan.
Toinen on se, että Hanna Sumari nosti aihetta ravintolasyömisen osalta ansiokkaasti esille.
Kolmas on se, ettei näistä kukaan lapseton voisi kirjoittaa, ilman jumalatonta myrskyä.
Neljäs, että heitän mielelläni pari vinkkiä kehiin aiheen tiimoilta, vaikkemme yleensä niin paljoa lasten asioista kirjoittele tänne.
Olen listannut tähän vain muutaman esimerkin siitä, miten perheelliset ihan omilla toimillaan ajavat kaikki lasten kanssa asioita tekevät ikävään maineeseen. Välillä en yhtään ihmettele sitä että ihmiset huokaavat syvään kun näkevät lapsiperheen tulevan ravintolaan, lentokoneeseen tai hotelliinsa, sillä pahimmillaan lasten kasvatus uupuu täysin, ja huomauttamalla mistään asiasta saat lapsivihaajan maineen päällesi.
Lapset ovat lapsia, ja lasten kuuluu tehdä tiettyjä asioita, mutta ei ihan joka tilanteessa.
Ei ole ok terrorisoida koko ympäristöä huonolla käytöksellä. Ei ole ok potkia koko lennon ajan edessä olevan tuolin selkänojaa. Ei ole ok juosta ja meuhkata ympäri ravintolaa. Ei ole ok tulla melskaamaan suoraan rauhaa haluavan ihmisen viereen uima-altaalle, tai minnekään muualle.
Kyllä, hieman pitää aikuistenkin sietää lasten olemassaoloa julkisilla paikoilla.
Kyllä, hieman pitää aikuistenkin sietää lasten olemassaoloa julkisilla paikoilla.
Sen sijan pieni lapsi saattaa kyllä itkeä ilman näkyvää syytä joskus, eikä sille voi mitään. Hän saattaa myös saada raivokohtauksen, hän saattaa haluta asioita, mitä et juuri sillä hetkellä pysty vanhempana antamaan, ja sinun tehtäväsi on hoitaa homma kotiin mahdollisimman hyvin - selittämällä, juttelemalla, hellimällä, lahjomalla, asettamalla rajoja.
Mitä nuorempana homman aloittaa, sen helpompaa se on.
Vinkit
En ole varsinaisesti mikään jarisinkkonen tai superäiti muutenkaan. Menen monasti sieltä mistä aita on matalin, enkä edes yritä ylisuorittaa tätä vanhemmuutta.
Aidan matalimmasta kohdasta meneminen tosin tarkoittaa itselleni sitä, että teen asiat pitkällä jänteellä helpoksi.
Lapseni on nähnyt minun juovan viiniä, skumppaa, olutta ja tanssivan ystävien kanssa. Olen raahannut lapsen maailman ympäri kerran, ja viisikuisena reppureissulle Aasian kaukaisille paratiisisaarille. Sen jälkeen vähän jatkumolla kaikkialle. Mustekalojen kanssa hän snorklasi meressä 2,5 -vuotiaana (kai se on ihan turvallista?) ja neljävuotiaana vaelsi Himalajalla. Olen syöttänyt hänelle ties mitä ruokia, ja syötän edelleen, välillä pienesti pakottaenkin jotta makumaailma laajenee.
Eri asiat toimivat eri ikäisille ja jokainen lapsi on vielä kaupan päälle persoonansa, jolle toimii eri jutut. Muutama asia on kuitenkin universaali ja helpottaa matkantekoa ja elämää noin ylipäänsä. Omaa ja kaikkien muiden.
1. Kasvata lastasi jo ennen matkaa
Matka ei ole mikään asia joka maagisesti saisi lapsesi käyttäytymään hyvin ja eri tavoin jos muuten saa elää kuin sika pellossa. Lapsi, jokaa vaatii saada kaiken-aina-heti-nyt-mulle-tänne-tai-huudan tekee sitä varmasti lentokoneessakin/jonossa/hotellilla.
Opeta lapsellesi kärsivällisyyttä ja rajoja jo ennen kuin lähdet matkalle, ettei tartte alkaa läpsimään, vaan mahdollisesti keskustelu riittää.
En usko että oma lapseni esimerkiksi on mikään suuri nero, joka vaan jostain syystä tajuaa että lentokoneessa istutaan ja odotellaan kunnes ollaan perillä, vaan ne asiat on monasti käyty läpi ja selitetty miksi jokin asia menee kuten menee. Ja niitä on vähän treenattukin.
2. Rutiinit
Vaikka meidän kellonajat voivat olla mitä sattuu (aamiaisen voi syödä aamukuudelta tai yhdeltätoista aamupäivästä), lapsetkin pitävät siitä että tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tulee ruokaa, tulee viihdykettä, tulee lepoa.
Asiat voi ja kannattaa myös ihan suusanallisesti kertoa.
"Huomenna me lähdemme lentämään päivällä sinun päiväuniaikaan, joten aamulla syömme ensin ja sitten lähdemme lentokentälle, kunhan olemme heränneet.". Tai "Nyt me syömme lounasta, ja kun pääsemme koneeseen, sinä saat heti nousun jälkeen sitten nukkua. Ennen sitä ehdit ehkä pelata/värittää/lukea hetken.". Lapsi ehtii itsekin vähän ajatella ja valmistautua.
Huolehdi siitä että muksu saa tarpeeksi lepoa, ruokaa ja virikettä. Nälkäisenä, väsyneenä ja turhautuneena tulee itse kullekkin kiukku helposti.
Tähän vielä bonusvinkki: kannattaa varata lennot niin että ne osuvat joko päiväuniaikaan tai yölle, jos lapsi kykenee nukkumaan lentokoneessa. Tai vaihtoehtoisesti siirtää päikkäriaikaa lennolle sopivaksi.
3. Keskustele
Keskustele aina lapsenkin kanssa. Mitä enemmän jaksat selittää ja avata asioita, sen selkeämmäksi ne käy.
Jokin asia tapahtuu jostain syystä, jonka sinä aikuisena ymmärrät, mutta lapsi ei.
Selitä miksi lapsen tasolle sopivalla tavalla. Ja sitten kun lapsi kysyy "iskä, miten maailma alkoi?", niin siitä saa kuulkaa useaksi tunniksi viihdykettä, sekä lapsi että esimerkiksi äiti. Alkujärähdys, se oli kuulkaa kova juttu se. Mutta niin on sekin kun kerrot miksi passijono nyt on olemassa, tai miksi ravintolassa ei saa juosta, tai miksi kiusaaminen on typerä juttu.
4. Viihdyke
Ei varmasti jaksa kukaan lapsi käydä tuntitolkulla älyllistä keskustelua ruokapöydässä tai istua lentokoneessa paikoillaan kymmentä tuntia. Huolehdi siitä että lapsellesi on tasoistaan viihdykettä, oli ne sitten porkkanapaloja, värityskirjoja, akuankkoja, musiikkia tai pädi. Vinkkinä muuten että pädistä jotkut lapset saattavat tulla kärttyisäksi - meidän taktiikka on pitkittää sen, tai puhelimen käyttöönottoa mahdollisimman pitkään.
Muista vara-akku tai patteriarsenaali!
5. Huomaa lapsesi
On ihan normaalia ettei lapsi ole ihan koko aikaa täysin omalla tutkalla.
Kuitenkin, jos 2,5 tunnin junamatkalla lapsi ei ole missään vaiheessa tutkalla, tai skidi saa tuntitolkulla potkia lentokoneen edessä olevan istuinta, ollaan menty metsään pahasti.
Laske puhelin välillä ja pidä lastasi silmällä. Jos näyttää siltä ettei kaikki suju ihan kuin unelma, on sinun tehtäväsi mennä juttelemaan lapsesi kanssa. Se on sitä vanhemmille kuuluvaa tekemistä, vaikkei aina mieluisinta.
Lapsi muuten saattaa joskus ihan vaan sen takia käyttäytyä ikävästi, että vanhempi laskisi sen puhelimen ja huomaisi hänet.
6. Opeta lapset ottamaan huomioon muut ihmiset ja ympäristö
Ei se aina onnistu sataprosenttisesti, mutta on täysin mahdollista opettaa aika pienellekin lapselle ettei esimerkiksi ravintoloissa voi pöytien välissä rymytä, koska se on vaarallista, ja häiritsee muita. Aika nuori oppii mitä on toisen kiusaaminen. Lapselle voi vaikka rajata alueen millä saa vapaasti liikkua ja melskata, jotta muillekin ihmisille jää tilaa olla ja hengittää.
Ja hei, jos kolmevuotiaalla ja sitä vanhemmalla on yskä-pärske -tauti, opeta sitä yskimään ja aivastamaan toiseen suuntaan tai vähintään käsi edessä. Juuri tuossa todistin tapausta minne sairas muksu tuotiin keskelle isoa lapsiryhmää yskimään ja aivastamaan kaikkien muiden päälle. Äiti katsoi vieressä, eikä tehnyt yhtään mitään. Ällöttävää.
7. Rajat ovat rakkautta
Tarvitseeko tätä nyt erityisesti vielä jotenkin perustella?
Huonosti käyttäytyvä lapsi ei tee sitä pahuuttaan. Hän tekee sitä siksi, ettei kukaan ole opettanut paremmin. Ei se lapsen vika ole, jos hän on ärsyttävä, vaan vanhemman.
Kukaan ei koskaan väittänyt että vanhemmuus on aina helppoa ja kivaa. Joskus sitä joutuu venymään ja paukkumaan. Ei meilläkään kaikki aina mene kuin unelma. Lapsia tarvitaan maailmassa ja he voivat olla maailman suloisin juttu. Ympäristö ei kuitenkaan kaipaa pikkudiktaattoreita määräämään marssitahtia kaikille muillekin.
Hoida siis perustehtäväsi vanhempana ja kasvata lapsesi. Näin meillä kaikilla on paljon mukavampi olla reissuissa ja julkisilla paikoilla. Ja lämpimästi tsemppiä siihen hommaan.
Sana on vapaa mielipiteille, vinkeille ja kauhistelulle.
------------
Lisäys 8.6.2017
Kommentointi on tämän postauksen osalta suljettu, kiitos kaikille siihen osallistuneille.
Tätä postausta ei ole kirjoitettu erityslasten tai vammaisten lasten vanhemmille, vaan ihan tavallisista lapsista, tavallisille vanhemmille, jotka vaikkapa jättävät pienen lapsen yhdessä muiden kanssa suljettuun tilaan useaksi tunniksi, eivätkä valvo lapsensa tekemisiä mitenkään, tai antavat mitään yrittämättä lasten häiritä muuta ympäristöä ilman ensimmäistäkään yritystä kertoa miksi niin ei saisi tehdä.
Useampi kommentoija on myös lähtenyt siitä oletuksesta että yksi tyttölapsi on aina helppo kasvatettava ja sillon ei voi tietää mistään mitään. Se on enemmän kuin vähän sukupuolittunut ja asenteellinen näkemys siitä että tytöt ovat aina kilttejä ja helppoja lähtökohtaisesti.
Lopussa olevat vinkit ovat ihan yleismaailmallisia, esimerkiksi jokainen lapsi tarvitsee itselleen sopivan määrän lepoa, aktiviteettia ja ruokaa, jonka määristä oma vanhempi parhaiten tietää. Matkalle lähdettäessä se on todella tärkeä huomioida paitsi muiden, myös ihan oman elämänsä helpottamiseksi. Ja esimerkiksi lapsen kanssa keskustelu tuskin koskaan on haitaksi?
Lämpimästi kiitoksia kaikille huimasta määrästä positiivista palautetta meidän omissa kanavissamme, jatketaan tästä!
