Aina välillä mietin miten ihmeessä olen ylipäänsä uskaltanut lähteä tälle matkalle. Minä. Kamala jänishousu.
Ja aina välillä se tulee matkakumppaniksi, vähemmän mukavaksi. Jännitys. Tai ehkä oikeammin pelko. Vatsassa tuntuu polte. Melkein huimaa.
Tiistaina on alkanut yksi meidän jännimpiä etappeja tällä matkalla. Kone on noussut klo 23:59 tiistai-yönä Fijiltä kohti Kiribatia [lausutaan Kiribass], tuota maailman 15. köyhintä maata, jossa turisteja käy vuodessa noin 4000. Kaikista maailman maista ainoastaan naapurin Tuvalun näkee harvempi turisti vuodessa. Ja kaikki köyhemmät maat sijaitsevat Afrikassa. Olet siis käynyt Kambodzassa tai Nepalissa? You ain't seen nothing yet.
![]()
![]()
Hauska yhteensattuma on että muutama vuosi sitten linkitin Miikan facebookseinälle jutun, jossa kerrottiin maista, joita ei kohta enää ole. Jos niissä mielii käydä tulee kiire. Laitoin otsikoksi "Tästäkö meidän seuraava kohde?". Pääaiheena jutussa oli Kiribati. Se oli siellä siksi että se tulee olemaan ennustusten mukaan ensimmäinen maa, joka katoaa kartalta ilmastonmuutoksen vuoksi. Täysin lättänä maa kärsii pahiten merenpinnan noususta. Joitain kyliä on jo hylätty sillä, vesi on noussut niin korkealle ettei niissä enää voi asua.
Kiribati on tehnyt yhdessä Greenpeacen kanssa vetoomuksen kaikille maailman maille lopettaa hiilikaivokset jotta ilmastonmuutos saataisin pysäytettyä ja maa pelastettua. Hiilikaivokset eivät tietenkään yksinään poista ongelmaa, mutta tuottavat niin merkittävän osuuden hiilidioksiidipäästöistä että siitä olisi hyvä aloittaa.
Sillä välin esimerkiksi Australian maanmiehiensäkin suusta vähemmän kehuttu pääministeri Tony Abbott on antanut muun muassa seuraavat lausunnot ihan äskettäin:
"Australian tulevaisuus on kaivoksissa."
"Australia ei tule asettamaan ympäristöä talouden edelle koskaan."
Pelkäänpä ettei Kiribatilla ole paljoakaan toivoa. Jos muuten kiinnostaa antaa maalle toivoa, katso aiheesta lisää Greenpeacen omilta sivuilta.
Siinä onkin asia numero 1. joka jännittää; toivottavasti meidän viikon aikana ilmasto ei keksi heittää parimetristä aaltoa Kiribatin suunnille. Tiedetään, hyvin itsekästä ajattelua. Asukkaathan joutuvat tuolla pelkäämään samaa jatkuvasti. Silti.
![]()
Keskiviikkoaamuna klo 06:40 laskeutuu Fiji Airwaysin kerran viikossa Kiritimatille [lausutaan Kirissmass] lentävä kone. Ja se onkin ensimmäinen paikka maailmassa joka aloittaa uuden vuorokauden.
Joulusaarinakin tunnettu Kiritmati (ei se minne Australia lähettää kamaliin oloihin kaikki pakolaisensa) on siis on meidän koti-atolli viikon ajan.
Asia numero 2. joka jännittää; Kiritimatille lentää tosissaan kerran viikossa kone. Toivon hartaasti ettei tuolla mitään tapahdu kenellekään, sillä en haluaisi lähteä kokeilemaan miten nopeasti vakuutusyhtiö saisi hoidettua evakuointilennon, jos ollenkaan. Kaikki tieto mitä on löytynyt, antaa vahvan suosituksen ettei paikallisia sairaaloita lähde kokeilemaan.
![]()
Jonkun pitäisi olla meitä hakemassa meidän hotellille Sunset Horizoniin, joka oli yksi kuudesta hotellista saarella, ja yksi kolmesta, jonne löysimme yhteystiedot. Ja toinen niistä kahdesta, joka vastasi. Tämän verran me siitä tiedetäänkin sitten. Näin kertoo hotellin omat sivut:
Located just meters from the beach (where beautiful sunsets on the horizon with white sandy beach can be enjoyed), in the heart of Ronton Village on Kiritimati (Christmas) Island with a perfect view of the ocean.
Löysin pari blogipostausta, jossa kerrotaan Kiritimatilla olevan ehkä upeimmat rannat koskaan, sekä koskemattomimmat korallit mitä maailmassa on. Ja tosissaan, jos turisteja on 4000 vuoteen, ei niitä samaa tahtia varmasti ehditä tuhoamaan kuin enemmän turistoituneissa kohteissa. Kääntöpuolena saarella on vain yksi sukelluskeskus, ja olen lähes varma että tuo mieheni Miika, joka on puoliksi kala, halajaa sukeltamaan paikkaan, jossa sanotaan olevan maailman koskemattomimmat korallit.
Asia numero 3. jota jännitän; toivon hartaasti että tuo ainokainen sukelluskeskus toimii luotettavasti. Sukeltamisessa voi tapahtua vaikka ja mitä jos sitä ei tehdä turvallisesti. Yleensä keskuksissa on enempi varaa valita. Tähän liittyy tietysti tuo numero 2.
![]()
Blogpostauksissa kerrottiin myös hyvin heikosta ravintolatarjonnasta. Ilmeisesti muutaman hotellin lisäksi London -nimisestä saaren pääkylästä löytyy kaksi kiinalaista (!?) ravintolaa. En varsinaisesti pidättele hengitystä innosta odottaessani saarten ruokatarjontaan. Veikkaan leipä, kala- ja kookospainotteiseksi. Bella inhoaa kookosta, ja semitykkää kalasta.
Asia numero 4. jota jännitän; keliaakikkona aina vähän ruokatarjontaa, mutta toivoisin ettei viikkoa tartte nälässä kävellä. Ja ettei jokaisella aterialla tarttisi nähdä pettyneitä pieniä silmiä kun eteen tuodaan - niin - kalaa ja kookosta.
![]()
Köyhin maa maailmassa Afrikan jälkeen, ja niin pieni turistimäärä. Voisin heittää pari veikkausta montako pientä blondia kikkaratukkaista tyttöä tuolla on ollut. Aivan. 0.
Jo Nepalissa Bella oli varsinainen turistinähtävyys jonka kanssa haluttiin jatkuvasti kuvaan, hiuksia hiplailtiin ihan vaikka vaan ohikävellessä ja syliin yritettiin ottaa. Paitsi että me jouduttiin sanomaan siitä aika tiukastikin periaatteessa hyvää tarkoittaville ihmisille, myös Bella alkoi heittämään lähestyviä käsiä pois ja huutamaan viimeisten parin viikon aikana.
Asia numero 5. jota jännitän; paikallisten suhtautuminen pieneen, vaaleaan lapseen.
![]()
Ja onhan noita liuta muitakin juttuja, mutta vähän pienempiä.
Tämä on se osuus tästä meidän matkasta joka on todella off the beaten track. Toivottavasti ei liikaa.
Luulen tämän olevan kokemuksena ihan omaa luokkaansa, ja taitaa olla paikka missä muut suomalaiset matkabloggarit eivät ole käyneet. Vaikuttaa itseasiassa siltä ettei täällä ole muut suomalaiset käyneet lainkaan, mikä ei tietysti voi pitää paikkansa. Ei me voida olla ainoita hulluja.
Se, mitä kokemus tulee olemaan, selviääkin teille täältä kunhan ensin pääsemme Kiribatin Kiritimatille ja sieltä ehkä löytyy internetti. Tai sieltä pois, mikäli internetistä ei ole siellä tietoa.
Kaikki onnentoivotukset ja peukuttelut on tervetulleita.
Jännitätkö koskaan reissuun lähtiessäsi, vai ovatko kohteet aina tuttuja ja turvallisia?
Ja aina välillä se tulee matkakumppaniksi, vähemmän mukavaksi. Jännitys. Tai ehkä oikeammin pelko. Vatsassa tuntuu polte. Melkein huimaa.
Tiistaina on alkanut yksi meidän jännimpiä etappeja tällä matkalla. Kone on noussut klo 23:59 tiistai-yönä Fijiltä kohti Kiribatia [lausutaan Kiribass], tuota maailman 15. köyhintä maata, jossa turisteja käy vuodessa noin 4000. Kaikista maailman maista ainoastaan naapurin Tuvalun näkee harvempi turisti vuodessa. Ja kaikki köyhemmät maat sijaitsevat Afrikassa. Olet siis käynyt Kambodzassa tai Nepalissa? You ain't seen nothing yet.
Hauska yhteensattuma on että muutama vuosi sitten linkitin Miikan facebookseinälle jutun, jossa kerrottiin maista, joita ei kohta enää ole. Jos niissä mielii käydä tulee kiire. Laitoin otsikoksi "Tästäkö meidän seuraava kohde?". Pääaiheena jutussa oli Kiribati. Se oli siellä siksi että se tulee olemaan ennustusten mukaan ensimmäinen maa, joka katoaa kartalta ilmastonmuutoksen vuoksi. Täysin lättänä maa kärsii pahiten merenpinnan noususta. Joitain kyliä on jo hylätty sillä, vesi on noussut niin korkealle ettei niissä enää voi asua.
Kiribati on tehnyt yhdessä Greenpeacen kanssa vetoomuksen kaikille maailman maille lopettaa hiilikaivokset jotta ilmastonmuutos saataisin pysäytettyä ja maa pelastettua. Hiilikaivokset eivät tietenkään yksinään poista ongelmaa, mutta tuottavat niin merkittävän osuuden hiilidioksiidipäästöistä että siitä olisi hyvä aloittaa.
Sillä välin esimerkiksi Australian maanmiehiensäkin suusta vähemmän kehuttu pääministeri Tony Abbott on antanut muun muassa seuraavat lausunnot ihan äskettäin:
"Australian tulevaisuus on kaivoksissa."
"Australia ei tule asettamaan ympäristöä talouden edelle koskaan."
Pelkäänpä ettei Kiribatilla ole paljoakaan toivoa. Jos muuten kiinnostaa antaa maalle toivoa, katso aiheesta lisää Greenpeacen omilta sivuilta.
Siinä onkin asia numero 1. joka jännittää; toivottavasti meidän viikon aikana ilmasto ei keksi heittää parimetristä aaltoa Kiribatin suunnille. Tiedetään, hyvin itsekästä ajattelua. Asukkaathan joutuvat tuolla pelkäämään samaa jatkuvasti. Silti.
Keskiviikkoaamuna klo 06:40 laskeutuu Fiji Airwaysin kerran viikossa Kiritimatille [lausutaan Kirissmass] lentävä kone. Ja se onkin ensimmäinen paikka maailmassa joka aloittaa uuden vuorokauden.
Joulusaarinakin tunnettu Kiritmati (ei se minne Australia lähettää kamaliin oloihin kaikki pakolaisensa) on siis on meidän koti-atolli viikon ajan.
Asia numero 2. joka jännittää; Kiritimatille lentää tosissaan kerran viikossa kone. Toivon hartaasti ettei tuolla mitään tapahdu kenellekään, sillä en haluaisi lähteä kokeilemaan miten nopeasti vakuutusyhtiö saisi hoidettua evakuointilennon, jos ollenkaan. Kaikki tieto mitä on löytynyt, antaa vahvan suosituksen ettei paikallisia sairaaloita lähde kokeilemaan.
Jonkun pitäisi olla meitä hakemassa meidän hotellille Sunset Horizoniin, joka oli yksi kuudesta hotellista saarella, ja yksi kolmesta, jonne löysimme yhteystiedot. Ja toinen niistä kahdesta, joka vastasi. Tämän verran me siitä tiedetäänkin sitten. Näin kertoo hotellin omat sivut:
Located just meters from the beach (where beautiful sunsets on the horizon with white sandy beach can be enjoyed), in the heart of Ronton Village on Kiritimati (Christmas) Island with a perfect view of the ocean.
Löysin pari blogipostausta, jossa kerrotaan Kiritimatilla olevan ehkä upeimmat rannat koskaan, sekä koskemattomimmat korallit mitä maailmassa on. Ja tosissaan, jos turisteja on 4000 vuoteen, ei niitä samaa tahtia varmasti ehditä tuhoamaan kuin enemmän turistoituneissa kohteissa. Kääntöpuolena saarella on vain yksi sukelluskeskus, ja olen lähes varma että tuo mieheni Miika, joka on puoliksi kala, halajaa sukeltamaan paikkaan, jossa sanotaan olevan maailman koskemattomimmat korallit.
Asia numero 3. jota jännitän; toivon hartaasti että tuo ainokainen sukelluskeskus toimii luotettavasti. Sukeltamisessa voi tapahtua vaikka ja mitä jos sitä ei tehdä turvallisesti. Yleensä keskuksissa on enempi varaa valita. Tähän liittyy tietysti tuo numero 2.
Blogpostauksissa kerrottiin myös hyvin heikosta ravintolatarjonnasta. Ilmeisesti muutaman hotellin lisäksi London -nimisestä saaren pääkylästä löytyy kaksi kiinalaista (!?) ravintolaa. En varsinaisesti pidättele hengitystä innosta odottaessani saarten ruokatarjontaan. Veikkaan leipä, kala- ja kookospainotteiseksi. Bella inhoaa kookosta, ja semitykkää kalasta.
Asia numero 4. jota jännitän; keliaakikkona aina vähän ruokatarjontaa, mutta toivoisin ettei viikkoa tartte nälässä kävellä. Ja ettei jokaisella aterialla tarttisi nähdä pettyneitä pieniä silmiä kun eteen tuodaan - niin - kalaa ja kookosta.
Köyhin maa maailmassa Afrikan jälkeen, ja niin pieni turistimäärä. Voisin heittää pari veikkausta montako pientä blondia kikkaratukkaista tyttöä tuolla on ollut. Aivan. 0.
Jo Nepalissa Bella oli varsinainen turistinähtävyys jonka kanssa haluttiin jatkuvasti kuvaan, hiuksia hiplailtiin ihan vaikka vaan ohikävellessä ja syliin yritettiin ottaa. Paitsi että me jouduttiin sanomaan siitä aika tiukastikin periaatteessa hyvää tarkoittaville ihmisille, myös Bella alkoi heittämään lähestyviä käsiä pois ja huutamaan viimeisten parin viikon aikana.
Asia numero 5. jota jännitän; paikallisten suhtautuminen pieneen, vaaleaan lapseen.
Ja onhan noita liuta muitakin juttuja, mutta vähän pienempiä.
Tämä on se osuus tästä meidän matkasta joka on todella off the beaten track. Toivottavasti ei liikaa.
Luulen tämän olevan kokemuksena ihan omaa luokkaansa, ja taitaa olla paikka missä muut suomalaiset matkabloggarit eivät ole käyneet. Vaikuttaa itseasiassa siltä ettei täällä ole muut suomalaiset käyneet lainkaan, mikä ei tietysti voi pitää paikkansa. Ei me voida olla ainoita hulluja.
Se, mitä kokemus tulee olemaan, selviääkin teille täältä kunhan ensin pääsemme Kiribatin Kiritimatille ja sieltä ehkä löytyy internetti. Tai sieltä pois, mikäli internetistä ei ole siellä tietoa.
Kaikki onnentoivotukset ja peukuttelut on tervetulleita.
Jännitätkö koskaan reissuun lähtiessäsi, vai ovatko kohteet aina tuttuja ja turvallisia?