Tervehdys täältä Kroatian maaperältä, jonne tänään saavuimme! Aikaisen aamun ja pitkän päivän väsymys painaa hieman päälle tällä hetkellä. Lapset tuhnuttavat omissa sängyissään väsymystään pois, ja kömmin minäkin Miikan kanssa kohta peiton alle ja painan pään tyynyn, kunhan olen saanut tämän kirjoitettua.
Oli nimittäin pakko kirjoittaa tämä nyt heti, kun fiilis on vielä oikea.
Mietin jossain vaiheessa, että tavallaan vähän mälsää kun olemme jo kohtuullisen lyhyen ajan sisään kolmatta kertaa Kroatiassa reissussa. Pääasiassa meillä on ollut tapana suunnata aina jonnekin uusiin paikkoihin, vaikkemme mitään maabongareita olekaan. Kroatiassa on kuitenkin aina ollut niin mukava tunnelma kaikin puolin, että se vetää takaisin. Ja luonto. Ja ruoka. Ja viinit. Ja, niin...
Kun majoituksemme emäntä äsken kävi oven takana, tajusin mikä sen tunnelman saa aikaan.
Saapuessamme Splitin kentälle passijono oli todella messevä. Olimme poistuneet koneesta viimeisenä, koska emme yleensä jaksa punkea kaikkien keskelle, ja vielä vähemmän setvimään kamoja vauvan kanssa siihen. Menkööt kiireisimmät ensin. Mietin jo tuskaisena miten saan vauvan pysymään kuumassa sylissä hyvätuulisena koko jonotuksen ajan. Eipä mennyt aikaakaan, kun meidät vinkattiin koko pitkän jonon ohi. Suomalainen nainen yritti vielä mennä siitä ohi, mutta ystävällinen virkailija torppasi yrityksen tykkänään. Huokaisin helpotuksesta.
Plus toinen rintalihakseni kiitti ettei muksua tarvinnut kantaa staattisessa pidossa niin pitkään kun pelkäsin.
Ensimmäisenä muodollisuuksien jälkeen suuntasimme autonvuokraustiskille. Auton valitsimme tälläkin kertaa Unirentiltä, jonka palvelu on ollut aina erittäin hyvää. Ystävällinen mies tiskin toisella puolella hoiti erittäin mallikkaasti koko prosessin. Olimme laittaneet varaukseen kaksi lastenistuinta, mutta totesimmekin tarvitsevamme vain yhden.
Lasku oli kuitenkin jo maksettu.
"Don't worry, we will fix it and return the money to your card."
Sepä mukavaa. Pääsimmekin lähtemään ilman mitään säätöjä autolle. Lentokenttärakennuksen ulkopuolella hän sanoo ettei siihen oikeastaan saisi tuoda autoja, ja he yleensä vain osoittavat paikan vuokraajille.
"Mutta teillä on niin paljon tuota tavaraa ja kaksi pientä lasta, minäpä käyn hakemassa auton teille. Odottakaa tässä niin vinkkaan teidät sitten paikalle tuohon", hän jatkaa.
Ja niin auto tuodaan meille nenän eteen. Onneksi, sillä kamamäärän roudaaminen käy työstä.
Ajamme autollamme Omisin hurmaavaan pieneen kaupunkiin. Koska turistisesonki ei ole vielä alkanut, moni ravintoloista ja kahviloista on kiinni. Sokkeloisen kaupunkin sisältä löytyy hurmaava ravintola terassin kera. Musta-ruskea, laikukas kissa kerjää ruokailijoiden vieressä ruokaa. Ystävällinen tarjoilija tuo listan ja kysyn gluteenitonta, jolloin tarjoilija käy keittiössä varmistamassa mitä voin syödä.
"Salaatit ja kalat ainakin, ja kokki voi mahdollisesti tehdä muutkin jos jotain haluat."
Huomaan, ettei ikiaikaista kroatialemppariani, valkoista risottoa katkaravuilla, ole listalla ja harmittelen ääneen.
"No problem, me teemme sen sinulle ja gluteenittomana jos haluat, ei haittaa vaikkei sitä ole listalla."
En ole uskoa korviani. Eteeni tuodaan jär-jet-tö-män hyvä valkoinen risotto! Parempi kuin yksikään, jonka vuosi sitten tehdyllä reissulla söin!
Ja sitten se meidän ensimmäisen yön majapaikan vuokraemäntä. Pyysivät laittamaan Whatsappilla viestiä kun meille sopii check-in. Emännän tytär tuli hoitamaan asiat sillä sekunnilla kun viesti lähti, auttoi vielä kantamaan osan tavaroistakin. Illasta Miika lähti maksamaan huonetta, mutta koska sitä ei voitu suorittaa kortilla, sopivat, että emäntä tulee sitten meille sopivaan aikaan koputtelemaan ovelle.
Ettei meidän tarvitse juosta edestakaisin. Ja siellä hän sitten seitsemältä seisoi, kertoi parhaat ravintolavinkit.
"Jos haluatte, olkaa huomenna ihmeessä vaikka kahteentoista, vaikka normaalisti huone luovutetaan kymmeneltä."
Vielä myöhemmin hän vastaa Whatsappissa kyselyyni linnan aukioloajoista.
En taida muistaa yhtäkään huonoa kokemusta Kroatiasta tai kroatialaisista. Kieli ei kaikilla täällä aina taivu erityisen hyvin, mutta joka ikinen tyyppi on aina yrittänyt parhaansa neuvoa tai auttaa kun tilanne on tullut eteen. Täällä todellakin kuljetaan se pieni extramaili, jotta asiat soljuvat.
Meneekö se todella niin, että oma maa on mansikka? En ole ihan varma.