Vain tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta on ihmishenkiäkin vaatinut vaelluspolku Caminito del Rey. Sinne ei kannata jänishousujen suunnata, mutta rohkeampia maisemat kyllä palkitsee. Se vaatii tosin sen, että uskaltaa kulkea kallioseinämään pultattuja pitkospuita, tai oikeammin kai vaelluspolkuja.
Älä huoli, kyllä niissä on kaiteetkin.
Polku on alunperin rakennettu El Chorron padon työntekijöiden toimesta Guadalhorce-joenvartta pitkin 1920-luvulla. Vaikka riippusilloilla ei ollut tuolloin edes kaiteita, sitä käytti koko väki lapsista vanhuksiin. On mahtanut olla jännät paikat, kun näilläkin, huomattavasti turvallisemmilla versioilla jännittää.
Polku kulkee Áloran, Antequeran ja Ardalesin kuntien läpi. Vanha polku oli hengenvaarallinen ja vaatikin useita kuolonuhreja. Se suljettiin. Vuonna 2015 se avattiin uudelleen, kun polut oli taas saatettu turvalliseen kuosiin, ja koko reitti rempattu.
Caminito del Reyhin tehdään ihan ryhmäreissujakin, mutta olemme päättäneet lähteä Miikan kanssa kaksin matkaan, koska TREFFIT! Sanoinko jo, ihan kahdestaan tosissaan!
Liput on buukattu kuukausia etukäteen sille ajalle kun appivanhemmat ovat Fuengirolassa lomailemassa, ja molemmille lapsille löytyy lastenvahti. Alle kahdeksanvuotiaita reitille ei edes oteta.
Liput pitääkin buukata hyvissä ajoin, sillä päivittäinen turistimäärä, joka polulle pääsee, on vain noin 600 henkilöä. Liput voi varata suoraan täältä. Lippuvalintana on joko espanjalainen/englantilainen ohjattu ryhmä, tai sitten omatoimisesti menevä ryhmä. Hinta on vajaa 20 € molemmilla tavoilla.
Tunnin ajomatka menee nopeasti, auton voi jättää joko tien poskeen, tai maksulliselle parkkikselle. Valitsemme maksullisen, sillä se ei ole kuin pari euroa, ja auto on ainakin varmasti vartioidulla alueella.
Muutaman minuutin kävelymatkan päässä menee vuoren läpi ehkä viidenkymmenen metrin minitunneli, ja menen sen lievästi ahtaanpaikankammosta kärsien läpi lievästi kauhistuneena. Matkaa varsinaiselle lähtöpaikalle on reilu kilometri, onneksi pääasiassa alamäkeä, eikä enempää tunneleitakaan.
Odottelemme omaa aikaamme viimaisessa vuoristoilmassa muiden ryhmän jäsenten kanssa. Pukeutumisessa kannattaa huomioida, että iso osa matkaa mennään varjoisassa solassa. Saamme kypärät päähän reitin alusta, opas selittää meille mitä saamme, ja mitä emme saa tehdä ja portit avautuvat vihdoin reitille pienen odottelun jälkeen.
Vessahommat kannattaa hoitaa odotuspisteellä, sillä reitin varrella ei sellaisia ole.
Olen paitsi ahtaanpaikankammoinen, myös korkeanpaikankammoinen. Ja myönnän, myös vähän jänishousu kaiken suhteen. Mietin, onkohan tämä nyt ihan hyvä paikka mennä.
Caminito del Rey ei ole kovinkaan pitkä. Erityisen kovaa urheilukuntoa ei tarvitse olla, mutta jonkinlainen kävelykunto kyllä. Reitti on noin 8 km kaikkineen, ja siinä menee noin 3-4 tuntia kävellessä, ei-niin-kovaa vauhtia. Juomapulloja kannattaa kyllä varata mukaan ja ehkä pientä evästä.
Alkuunsa polku näyttää vain hienoja maisemiaan ja nautimme niistä. Pysähdymme pikaisesti eväshetkellekin. Niin ei oikeastaan saisi tehdä, mutta ei kerrota kenellekään. Maisemat todellakin palkitsevat.
Puolivälin jälkeen pääsemme varsinaiselle vaaralliselle, tai ehkä ennemminkin sille huimaavalle osuudelle. Mainittakoon nyt vielä, että restaurointityön jälkeen kukaan ei ole täällä kuollut. Ei se enää niin vaarallinen ole.
Siitä huolimatta vähän jännittää kävellessä enimmillään noin sadan metrin korkeudessa vuorenseinään pultattuja polkuja. Kyllähän se vähän pistää tutisemaan.
Lasilattiatasanteella uskallan vain hädin tuskin katsoa alas kun näyttää siltä, että kenkien alla on vain tyhjää pudotusta.
Pahiten vatsasta ottaa kuitenkin riippusilta. Se tärisee ja tutisee tuulessa. Voi. Hyvä. Luoja.
Riippusillan jälkeen on kävelyä vielä ihan jonkin verran, mutta se on enemmänkin kylälle johtavaa tietä, kun erityisen pelottavaa vuorenseinämää.
Polku on kokonaisuudessaan vallan upea, ja olen kovin tyytyväinen siihen, että lähdimme viettämään treffipäivää sinne kaksin. Polun päästä yhteysbussi kuljettaa meidät takaisin parkkipaikalle. Otamme vähän hiukopalaa mukaan kahvilasta ja suuntaamme tien toiselle puolelle rannalle.
Hanhet tulevat nopeasti seuraksemme kun huomaavat eväämme.
Turkoosin järven vesi ihastuttaa, samoin pieni talo, josta mietimme jonkun omistavan mukavan pienen kesämökin aika pelipaikoilta. Myöhemmin eri yhteydessä löydämme sen bookingista, ja huomaamme, että sinne pääsee yöpymäänkin halutessaan. :)
Jos tästä hetkestä haluaisi ihan täydellisen, olisi vielä pitänyt ottaa riippumatto mukaan. Sille olisi muutamakin täydellinen paikka.
Ympäristö tarjoaa sen verran paljon muitakin vaellusreittejä, että toteamme haluavamme näille suunnille takaisin vielä myöhemmin, ihan vaikka koko perheenkin kanssa patikoimaan. Pelkälle kuninkaiden polulle ei lenkkareita ja urheilullisempia vapaa-ajan vaatteita kummoisempia tarvita, mutta lähimaastoon jos lähtee, kannattaa varustautua ihan kunnolla.
Caminito del Rey on jälleen yksi osoitus siitä, miten monipuolista näkemistä ja tekemistä Aurinkorannikolta löytyy. Jos Sierra Nevadaan ehti laskemaan kahdessa tunnissa, ihan maailmanluokan patikkareittejä löytyy tunnin ajomatkan päässä kotiovelta. Muista vain varata liput ajoissa!
Uskomatonta, kertakaikkiaan.
Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän