Äitejä ja vanhempia ylipäänsä kannustetaan palaamaan töihin nopeammin vanhempainvapailta. Puhutaan siitä, että lapsi ansaitsee hyvää varhaiskasvatusta, ja mitä nuorempana se toteutuu, sen paremmat lähtökohdat on elämälle. Naisten palkka- ja urakehityksen kannalta on suotuisaa, etteivät ainakaan äidit omisi kaikkia mahdollisia kolmen vuoden perhevapaita. Helsinki katkaisee kaksivuotiaalta kuntalisän, joka on merkittävä osa kotihoidontukea pääkaupunkilaisille. Tällä halutaan kannustaa lapsi päivähoitoon viimeistään kaksivuotiaana, ja vanhemmat töihin.
Liian vähän puhutaan siitä, mitä töihin palaaminen perhevapailta tarkoittaa koko perheelle. Vaikeinta ei nimittäin ole mielestäni ollut vauva-aika ja kotona oleminen lasten kanssa kun aikataulut ovat suhteellisen vapaat tehdä mitä vaan.
Todellinen sirkusrumba ja raskas arki alkaa siinä vaiheessa kun molempien vanhempien töihin paluu koittaa ja vanhempien arkea rytmittää 8 tunnin työpäivä, jonka lisäksi pitää viedä ja hakea piltti ajoissa tarhaan ja tarhasta, ehtiä sen lisäksi käydä kaupassa, siivota, hoitaa laskut, kaikki juoksevat asiat, pestä pyykit, harrastaa, ja mahdollisesti hoitaa toisen, kolmannen tai miksei neljännenkin lapsen asioita, harrastuksia, kouluhuolia, läksyjä ja vaikka ja mitä.
Tunnit loppuvat kesken. Siltä se ainakin tuntuu.
Perheemme esikoinen on 9 vuotta, kuopuksemme ihan kohta 2. Vajaat puoli vuotta olemme perheen molemmat vanhemmat olleet työssäkäyviä. Kuopus ei sen sijan ole käyttänyt kaupungin päivähoitopalveluita lainkaan. Hoitopaikkaa olemme kyllä hakeneet, kahdestikin.
Hakukierros 1. - paikan saaminen huomattavan haastavaa - odottaako työt neljä kuukautta?
Kun vanhempainvapailla ollessani loppukesästä sain sellaisen työtarjouksen joka puhutteli, tartuin tilaisuuteen, ja päätin palata aiottua aiemmin takaisin työelämään. Moni asia tuntui tässä tarjouksessa oikealta. Päivähoitohakemus kuopukselle oli sisällä. Työt alkaisivat elokuussa.
Ihan ensimmäisenä meille ilmoitettiin, että jos vanhempi on vain palaamassa töihin - vanhaan tai uuteen - on lapsen päivähoidon jonotusaika neljä kuukautta. Kahdessa viikossa paikan saa, jos töihin osoitetaan työvoimatoimiston kautta. Oma-aloitteisuudesta ei varsinaisesti siis palkita.
Selvä juttu, mietin. Tämäpä hyvin epämotivoiva tapa saada ihmisiä takaisin työelämään perhevapailta. Useasti äidit vaihtavat työpaikkaa perhevapaiden jälkeen. Uusi työnantaja harvemmin odottelee neljää kuukautta.
Keskusteltuamme tilanteesta alueemme päivähoitovastaavaan kanssa, sovimme että saisimme nopeutetulla aikataululla paikan.
Asumme Helsingissä ratikkareitin varrella. Olemme päätyneet asumaan ei-niin-kaukana keskustasta jotta arjessamme olisi jouhevuutta. Molempien vanhempien työpaikat sijaitsevat Helsingin keskustassa, ja maksamme neliöistä enemmän, jotta emme istuisi pitkiä työmatkoja autossa, jotta emme tarvitsisi autoa, ja jotta palvelut ovat lähellä.
Neliöitä on tietysti vähemmän kuin mitä muualta saisimme samaan rahaan. Jostain joutuu aina kärsimään.
Paikka tuli - ja meni
Loppukesästä, noin viikkoa ennen töiden alkamista meille tarjottiin kahta paikkaa - toinen Pihlajamäestä, toinen Hakuninmaalta.
Katsoimme HSL:n Reittioppaalla kauanko meillä menisi työmatkoihin julkisilla tarhan kautta. Lähtö kotoa täysin väärään suuntaan 35-45 minuuttia yhdellä vaihdolla. Siitä kävely ja drop off päiväkotiin, ehkä noin 15 minuuttia, koska jokainen perheellinen tietää ettei taaperoa vain heitetä vauhdista. Lisäksi ehkä kulkupeliä pitää hieman odotella. Tästä eteenpäin töihin n. 40 minuuttia.
Pahimmillaan työmatka yhteen suuntaan 1h 40 minuuttia.
Sitten vielä sama toiseen suuntaan hakiessa lasta työpäivän jälkeen. Jos vaikka toinen vanhemmista joutuisi hoitamaan sekä viennin että noudon, yhteensä aikaa saisi päivässä kulumaan 3 tuntia 20 minuuttia. Tämä ei ole mitenkään poissuljettu skenaario, sillä joudumme molemmat matkustamaan ja venymään töissä.
En itseasiassa ole ihan varma, miten tähän yhtälöön saisi edes teoreettisesti mahtumaan täyden työpäivän. Tarhat aukevat pääsääntöisesti seitsemältä ja sulkevat viideltä.
Lisäksi yli kymmenen tunnin hoitopäivä on laiton. Lapsen päivä hoidossa ei saa venyä yli kymmentuntiseksi, ellei kyseessä ole vuorohoito. Meillä ei ole.
Ensin 8 tunnin työpäivä, ja siihen päälle lapsen tarhamatkat + työmatkat 3h 20 minuuttia. Yhteensä 11 tuntia 20 minuuttia. Tarha kokonaisuudessaan auki 10 tuntia päivässä.
En myöskään ymmärrä, kenen mielestä 1-vuotiaan lapsen päivähoitomatka, joka olisi reippaasti yli tunnin päivässä, on kohtuullinen.
Päädyimme nopeasti ratkaisemaan asian toisin; Miika tekisi kolmipäiväistä viikkoa, minä nelipäiväistä. Kuopuksen kahden päivän hoivatarve viikossa hoidettaisiin turvaverkostojen avulla. Meillä ei yksinkertaisesti olisi henkisiä resursseja hoitaa töitä ja vientejä ja noutoja tällaisilla matka-ajoilla.
Lapsemme ei ehkä saisi parasta varhaiskasvatusta, mutta ainakin saumat onnelliseen perhe-elämään ja avioliiton kasassa pysymiseen ruuhkavuosiarjessa olisivat paremmat.
Hakukierros 2. - ojasta allikkoon
Kieltäytyessämme hoitopaikasta, jouduimme aloittamaan hakuprosessin alusta. Tästä alkaa uudestaan neljän kuukauden odotusaika, sillä kieltäytyminen tarkoittaa jonosta poistumista kokonaan.
Koska olemme kaksikielinen perhe, olemme ensisijaisesti hakeneet ruotsinkielistä paikkaa, mutta koska tilanne vapaiden paikkojen suhteen on sietämätön, olemme laittaneet myös suomenkielisiä vaihtoehtoja listalle. Tärkeintä olisi saada paikka läheltä, jotta perhe- ja työelämä säilyisi edes jonkinlaisessa balanssissa.
Saimme toissapäivänä tiedon siitä, että meille on osoitettu paikka joko Tapaninvainiossa tai Östersundomissa. Kumpikaan ei ole ratikkareitin varrella. Kumpikin on täysin väärään suuntaan työpaikkojemme osalta. Kumpikaan ei ole lähelläkään asuinpaikkaamme.
Tapaninvainion paikan osalta työmatka säilyisi suurin piirtein samana kuin ensimmäisten tarjottujen paikkojen osalta, 3h 20 minuuttia. Östersundomin osalta työmatkasta tulisi yli 4 tuntia pitkä.
En edelleenkään tiedä, miten tähän saisi mahdutettua täyden 8 tunnin työpäivän.
Hyvin todennäköisesti joudumme ratkaisemaan kuopuksen hoitotarpeen edelleen toisin.
Parempi on jopa jäädä lapsen kanssa kotiin, perheen yleisen hyvinvoinnin nimissä, vaikka se ei taloudellisesti ole mitenkään kannattavaa. Perheen kasassapysymiseen ja paremmalle jaksamiselle on kuitenkin vaikea määrittää hinta.
Todennäköisesti joudumme perjantain määräaikaan mennessä ilmoittamaan, ettemme voi vastaanottaa näitä paikkoja, ja joudumme aloittamaan taas uuden hakuprosessin. Uudet neljä kuukautta, jonka päätteeksi saamme todennäköisesti jonkun käsittämättömän paikkatarjouksen.
"Olemme pahoillamme"
Hoitopaikkatiedon myötä saimme myös pahoittelevan kirjeen asiaa hoitavalta.Kerrottiin, että huolimatta palkankorotuksista, etujen parantamisesta, johtamisen kehittämisestä ja liudasta muita asioita, henkilökuntaa on vaikea löytää.
HS:n jutun mukaan lastentarhanopettajien palkkaus on seuraavanlainen:
"Helsingissä lastentarhanopettajille maksetaan noin 2 594 euron ja Vantaalla 2 550 euron peruspalkkaa. Suomen suurin kuntakohtainen peruspalkka eli 2 661 euroa lastentarhanopettajilla on Kauniaisissa. Peruspalkkaan ei ole laskettu henkilökohtaisia ja kokemuslisiä."
En tiedä mitkä kaikki tekijät aiheuttavat työntekijäpulaa, varmasti palkkaus ja työn vaativuus ja liuta muita asioita, mutta pula on tosi. Emme varmasti ole ainoa perhe, joka joko joutuu järjestelemään asioita ihan muulla tavalla kun pitäisi tarvita, tai joka jopa harkitsee suoraan toisen vanhemman kotiin jäämistä töistä.
Ei siinä ole mitään järkeä, että päivähoitopaikan takia pitäisi lisätä vielä omaan päivään matkoja yli kolme, tai jopa yli neljä tuntia. Siinä ei ehdi hoitaa kokonaista työpäivääkään.
Normaalisti oma työmatkani kotoa kestää 15-20 minuuttia yhteen suuntaan. Se on päivässä maksimissaan 40 minuuttia.
Laskelmia siitä, kuinka paljon kannattaa pitää kotona työtä tekeviä, korkeasti koulutettuja ihmisiä en ole myöskään nähnyt, mutta arvatenkin se on jonkinlainen kustannus yhteiskunnalle. Ei tällaiset järjestelyt ketään kannusta palaamaan töihin. Ja jos vedetään vielä Suomen vauvakato tähän - ei tämä kannusta myöskään tekemään lapsia.
Sen tiedän myöskin, että pahoittelut eivät auta ratkaisemaan ongelmaa, eivätkä ne lämmitä siinäkään vaiheessa, kun istut väsyneenä ja nälkäisenä bussissa matkalla hakemaan lastasi jostain ihan muualta kuin missä itse asut, ja tiedät, että siihen on vielä 1h 40 minuuttia, ennen kuin pääset kotiin aloittamaan ruoan laiton.
Joten hyvä Helsinki, mitä aiot asialle tehdä? Eihän tämä näin voi jatkua.
