Fijin salainen helmi - Navotuan pieni kylä Naculan saarella

Oikeastaan en haluaisi kertoa teille tästä paikasta mitään, ettei sinne löytäisi muut. Että se pysyisi sellaisena kuin se nyt on. Ettei pienestä Navotuan kylästä Naculan saarella Yasawan saariryhmällä tule paikkaa, josta katoaa sen alkuperäinen taika.







Yasawan saariryhmä on se paikka, minne kaikki reppureissaajat suuntaavat Fijillä.

Yasawa Flyerin katamaraaneille myydään reittimatkojen lisäksi Bula-passeja, joilla saa eri määrän päiviä saarihyppelyyn ja yöpymisiä eri saarien resorteissa. Pakolliset ruokapaketit maksavat ekstraa. Huoneita on tarjolla dormeista aina vähän parempiin kahden tai kolmen hengen huoneisiin. Dormeista pulitetaan 25 € per yö ja ylöspäin ja huoneista noin 80 € ja siitä ylöspäin aina useampaan sataseen. Ruokapakettien hinnat vaihtelevat noin 40 €/pvä/hlö aina 70 €/pvä/hlö kohteesta riippuen.

Meiltä kolmelta hinta resortissa olisi päivältä halvimmillaan lähemmäs 200 € todella yksinkertaisista olosuhteista.










Viisituntinen matka Port Denarausta kohti katamaraanin viimeistä pysäkkiä saariryhmällä on maisemiltaan huumaavan kaunis. Pieniä saaria, isompia saaria, kauniita, pitkiä rantoja, tasaisia, kauniin sinisiä snorklailuvesiä. Tulee mieleen että voisihan sitä vaikka ostaa purjeveneen ja käydä näitä paikkoja läpi.

Resorteissa on siis odotettavissa paitsi valkoisia hiekkarantoja ja kuin maalipurkista kaadettua sinistä vettä sen kaikissa sävyissä, myös muita reppureissaajia, ei mitenkään erityisen edulliseen hintaan. Osa resorteista on erikoistunut erityisesti biletykseen. Veneessä pääosa matkailijoista onkin twenty-something sukupolvea rinkat selässä ja jonkun maan markkinoilta ostetut repparin kuteet päällä.

Ja sitten on pieni Navotuan kylä, jonne matkataan sillä samalla Yasawa Flyerillä. Viiden tunnin venematkan päässä, Yasawa Flyerin viimeisellä pysäkillä on meitä vastassa Big Joe kylän veneellä. Kun muut hyppäävät resorttien venekyyteihin, iso mies huutaa meille "Bula!", hyppäämme veneeseen ja Big Joe lähtee kuljettamaan kohti noin 60 ihmisen kyläyhteisöä saaren toiselle puolelle.











Käsi turkoosissa vedessä 45 minuutin jälkeen rannalla näkyy Thyma, Mela ja muutama muu kyläläinen laulamassa meille tervetulolaulua.


"Bula! Welcome home!", meille huudetaan.


Valkoista hiekkarantaa pitkin meidät viedään kylän toiseen rantabureehen. Thyma istahtaa sängylle ja kertoo kylän säännöistä. Naiset eivät saa käyttää housuja joten kylään mennessä vain hame on sallittu. Saronki pääsee kovaan käyttöön. Meidän odotetaan osallistuvan sunnuntaikirkkoon, yhteisö on hyvin uskonnollinen. Onneksi vain yhteen messuun, sillä sunnuntaisin niitä on kolme. Bikineissä vain rannalla, ja mieluiten vähän sivussa. Olemme tervetulleita juttelemaan kenen kanssa tahansa kylässä, ja ruokailu tapahtuukin aina jonkun kyläläisen luona, vuorotellen.










Bure on yksinkertainen ja toisen buren kanssa jaettu vessa ja suihku seuraavat samaa linjaa. Kaikki tarpeellinen kuitenkin löytyy. Parasta tässä on, että avaamalla ikkunaluukun aamulla, saattaa suoraan sängystä ihailla aivan uskomattoman kaunista auringonnousua. Ennen päiväunia voi tuudittautua aaltojen pieneen suhinaan, sopivaan tuulenvireeseen ja veden turkooseihin väreihin.

1800-luvulla perustetun Navotuan kylän kyläpäällikölle olemme hankkineet neuvosta kavajuuren. Juuresta tehdään kavaa, perinteistä juomaa, jolla on kuulemma rauhoittava vaikutus. Perinteisissä fijiläisissä kylissä ei alkoholi ole sallittua, sillä fijiläiset miehet kuulemma tuppaavat tulemaan aggressiivisiksi ja kovaäänisiksi alkoholia juodessaa. Vain kava on sallittua kylärauhan takaamiseksi.
[ Suomalaiset tunnetusti vain rauhoittuvat juodessaan. ]

Syömme ensimmäisenä lounasta Seran luona. Emäntä ei paljoa englantia osaa mutta hymyilee ja tarjoilee innoissaan tekemiään ruokia - kassawa-juuresta tehtyjä paloja, lehdistä ja jauhoista tehtyjä pikkulettuja, riisiä ja dalia eli papumuhennosta jota matkalla on aiemmin syöty paljonkinNepalissa.

Mukana on Theresia, Thyman pieni lapsenlapsi, jonka kanssa Bella löytää heti yhteisen sävelen. Seran ja Thyman miehet ovat veljeksiä keskenään. Toistensa miehille he eivät ole kuitenkaan koskaan puhuneet. Se ei ole sallittua.











Lounaan jälkeen isokokoinen mies, Denia vie meidät tapaamaan kyläpäällikköä, jolle kavajuuri lahjoitetaan. Pelkään jatkuvasti mokaavani jotain, ja aiheuttavani jonkun kulttuurillisen katastrofin. Ilmeisesti aika turhaan. Kyläpäällikkö kömpii matalassa majassaan lattialta päiväunilta pelkissä sortseissa ja vetää teepparin päälle kun tullaan oviaukosta sisään.

Seuraa seremonia, jossa päällikkö vaikuttaa lähinnä kyllästyneeltä. Olen lievästi huvittunut. Kovaa se kyläpäällikön homma, joutuu vastaanottamaan jotain tuntemattomia turreja ja kavajuuria, kaikkea sitä. Homma periytyy isältä pojalle. Sopii siis toivoa että tulee hyviä poikia. Ja näemmä hommiinsa voi kyllästyä muuallakin kuin konttorilla.

Kuuluisasta fijiläisestä kava-sessiosta saamme osamme pariinkin otteeseen vierailun aikana, mutta ilman kyläpäällikköä. Rentoa hengailua jonkun kämpillä, toinen kylän yhteisessä talossa, community hallissa.















Meidän koko perheeltä yksi yö kylässä maksaa noin 60 €. Siihen kuuluu majoituksen lisäksi aamupala, lounas, iltapäivätee ja illallinen. Fijiin nähden hinta on hyvin edullinen. Tämä maa ei nimittäin mitenkään erityisen edullinen paikka ole. Ja parasta kaikesta, täällä ei tarvitse hengailla kymmenien muiden turistien kanssa, jauhaa niitä samoja juttuja joita on jauhanut jo kuukausitolkulla, vaan saa tutustua siihen miten tässä maassa kylissä oikeasti toimitaan.

Olemme päässeet siihen pisteeseen matkustamista ja tätä matkaa ettei yhden rannan takia jaksa lähteä näkemään vaivaa, sillä ranta on ranta on ranta ja niitä löytyy läheltäkin, vaikka Yasawa on tunnettu myös upeasta rantaviivastaan. Snorklauksessakin saa olla aika hyvät vedet tarjolla että niiden takia viitsii erityisesti vaivautua lähtemään jonnekin. Pikkukaloja ja hyväkuntoisia koralleja on jo nähty, ja vähän isompiakin.

Edes Yasawalla sijaitseva Mantaray resort ei saa meitä hihkumaan innosta vaikka rauskukausi olisikin meneillään - Indonesiassahan me jo snorklailtiin noiden vesien batmanien kanssa. Navotuan kylässä pääsee lähelle ihmisiä, katsomaan sitä arkea mitä ihmiset paratiisissa resorttien ulkopuolella elävät, millaista elämä oikeasti muualla on. Syömään ja elämään samaa tahtia. Hengittämään samaa ilmaa.

Kulttuurillinen kokemus on täydellinen.













Päivät kuluvat milloin mitenkin. Heräämme usein joko aamujumalanpalveluksen kaukana kumahtavaan kelloon, tai kylässä vapaana paimentavien kukkojen kutsuhuutoihin. Tai sitten ihan omia aikoja, bureen pimeydestä huolimatta kuitenkin yleensä jo seitsemältä. Kun illalla täysi pimeys laskeutuu seitsemältä ja meidän rantahengailua valaisevat vain tuhannet tähdet, ei öitäkään tule valvottua myöhään.

Joskus jaksamme nousta katsomaan auringonnousua, ja vähän myöhemmin siitä saan ylhäisessä yksinäisyydessä joogata aiempien automatkojen jäykistämää selkää kuntoon rannalla. Mela kutsuu meidät aamupalalle, joku hakee meidät lounaalle.


















Kävelemme kylän läpi katsomaan viljelyksiä, joka tekee kylästä omavaraisen ruoan suhteen, tai käymme katsomassa kyläkoulua. Bella jää sinne muiden lasten kanssa innoissaan. Seuraavan kerran näemme tytärtämme, kun koulu on päättynyt.

Lapset kerääntyvät usein päivällä ja alkuillasta leikkimään meidän bureen ympäristöön Bellan kanssa. Yksi pikkutytöistä rakastaa selfieitä ja liimaantuu aina kylkeeni kun näkee kädessäni kameran tai puhelimen.
















Jaksamme sentään käydä ihailemassa auringonlaskua mereltä. Kaikki ihmiset ovat todella ystävällisiä ja meille tarjotaan ruoaksi aina parasta mitä antaa on. Ei se ehkä paljoa ole, mutta nämä ihmiset tekevät sen täydellä sydämellä. Yrittävätpä nekin tuoda muutenkin täyten pöytään jotain lisää, joille gluteenittoman ruoan tarve ei ole mennyt rikkinäisellä puhelimella perille etukäteen.

Harvalla kyläläisellä on kaikki hampaat suussa jos ikää on yli viisitoista. Harvan pienenkin lapsen hampaissa ei ole mustia tai tummia jälkiä.

Se ei kuitenkaan estä ketään hymyilemästä.









On helppo soljahtaa kylän verkkaiseen rytmiin, ystävälliseen ilmapiiriin. Olisimme pidempäänkin kuin neljä yötä ja viisi päivää mutta ikävä vatsatauti iskee eräs ilta koko perheeseen ja nostaa bonuksena korkean kuumeen. Lääkäriä ei ihan lähettyviltä löydy, joten meidän pitää muuttaa suunnitelmia, jättää kylä ja aiottu resorttikäynti välistä ja suunnattaa viisituntinen takaisin pääsaarelle Viti Levulle lääkärille. Tämä on yksi paratiisin kääntöpuolia. Saman matkan joutuvat tekemään myös esimerkiksi raskaana olevat naiset, kuukausi ennen laskettua aikaa ja jäämään odottamaan synnytystä.


Peter, Gail tai Don - kylän muut vieraat eivät ole sairastuneet vaikka ovat syöneet tasan samoja ruokia ja juomia kun me, joten pikalaihdutuskuuri on peräisin jostain muualta. Todennäköisesti Bellan kautta kylän muilta lapsilta.











En haluaisi kertoa teille Navotuan kylästä, sillä haluaisin pitää sen sellaisenaan. Ettei kukaan mene ja pilaa sitä tunnelmaa, että voin itsekkäästi joskus palata takaisin tähän. Snorklata turkooseissa vesissä rauhassa, viettää kavaseremoniaa Aporosan kotona, syödä Melan tekemiä kookos-kassawapalloja iltapäiväteelläni.

 Istua ja olla ja miettiä että voisi se elämä olla tällaistakin.



On silti aika laittaa jäähyväisleit kaulaan, aurinkolasit silmille, ja lähteä kohti seuraavia seikkailuja täällä Fijillä. 

Koko Fiji -kuukauden suunnitelmat löytyvät täältä.