"Minä en vieläkään tiedä mitä haluan tehdä isona.
Pitäisikö se tässä iässä tietää?
Luulin jotenkin että jossain vaiheessa elämä osaisi vastata,
mutta ei se taida sitä koskaan kertoa."
Jäädään tähän. Jäädään kulkemaan autioita rantoja, leikkimään hiekkaleikkejä, leijumaan palmuista roikkuvissa, jonkun rakentamissa keinuissa.
Jäädään leikkimään paratiisisaarelle, olemaan lapsia Taveunin sademetsän vesiliukumäissä. Keinutaan riippukeinussa yhtä pitkään auringon kanssa, syödään aamiaiseksi lettuja.
Ollaan aikuisia vain silloin kun pitää tilata Piña Colada.
Pullotetaan hetkiä, näitä kauniita ja iloisia, lämpimiä, laitetaan ne varastoon hillopurkkien keskelle ja otetaan niitä sieltä aina kun varpaita tosissaan paleltaa. Laitetaan taas hiuksiin kukkia ja muistetaan millaista täällä on olla. Paratiisissa.
Ollaan maailmassa missä ei ole laskuja, sopimuksia, vakuutuksia, pankkiasioita. Velvollisuuksia.
Molskitaan, polskitaan, nukutaan päiväunia, suukotellaan, halaillaan, tehdään hiekkakakkuja.
Syödään lounaaksi mehujää.
Ollaan taas lapsia, edes hetken aikaa.
Huolettomia.
Aina siihen asti kunnes maailman paras Piña Colada tuodaan meille. Ja ehkä vähän sen jälkeenkin.
