Quantcast
Channel: matkakuume.net
Viewing all articles
Browse latest Browse all 402

Vadelmakesä ja rinkkarumba

$
0
0

Kaksi litraa mansikoita hujahtaa alas
15 minuutissa helposti. Koko kesän olen
 syönyt niitä hulluna, ottanut joka
päivä takaisin viime vuoden
menetetyn marjakesän.



Meillä on loma alkanut muutenkin enemmän kuin hyvin. Vajaa puolet siitä on mennyt kuin varkain. Eikös lomat aina tuppaa niin tekemään? Sen aina aloittaa ja miettii mitä kaikkea sitä ehtiikään tehdä, ja yhtäkkiä huomaa että päivät ovat vain valuneet jonnekin.






Oikeastaan päätimmekin kyllä ottaa tämän kesän ihan rennosti. Siksi ihmettelenkin miksi löydän itseni pakkaamasta ja purkamasta rinkkaa jatkuvasti vähän eri paikoista - asia mitä vannoin etten halua tehdä "enää koskaan" kun palasimme kotiin viime lokakuussa maailmaa kiertävältä radalta. Muistot eivät ole rinkkarumban osalta vielä kultautuneet tarpeeksi.


Jokin kuitenkin ajaa hankkimaan lisää kauniita muistoja. Erityisen rakkaaksi kesänviettopaikaksi meille on vuosien myötä muodostunut Puumalan iso-mummola, jossa 100-vuotias Elsa pitää torppaa pystyssä ja käy heti jäiden lähdettyä rantasaunallaan uimassa. Tänä vuonna se taisi olla pääsiäisenä.







Minä viihdyn vedessä vasta kun se on niin lämmintä kuin männä viikolla on ollut, noin +25. Mummo aina nauraa vilukissan varpailleni. Minä nauran mummon kanssa.






Puumalan metsät ja ryteiköt ovat antaneet parastaan kesävajakille. Vadelmaa on niin paljon että harmittaa lähteä ämpärit notkuen pois metsästä ja jättää vielä jättimäärä sinne jäljelle. Keski-ikä ei näemmä lähesty yksin vaan ämpäreiden ja marjametsän kanssa.





 Rauhoittuminen ennen jälkimmäisen lomapuolikkaan vaelluskokemuksia on tehnyt terää. Tänään me lähdemme ystävien kanssa kiertämään Isoa Karhunkierrosta.

Sen jälkeen seuraa vielä karhujen katselua, raftingia ja siitä vielä eteenpäin tunturiseikkailua Lapissa. Pohjoisesta Suomesta tulevat tämän kesän lomabloggaukset. Vaellusta, suppailua, melomista, koskenlaskua, karhuja vähän luksustelttailuakin.


 Onhan se jotenkin nurinkurista
 että olemme menneet maailman ympäri,
 muttei nähty kaikkea kaunista Suomesta.



Ehkä se on sittenkin sen kaiken rinkkarumban arvoista. Onhan?






Facebookissa ja Instagramissa pääsette todennäköisesti seuraamaan enempi vähempi livenä meidän Karhunkierroksen menestystä ja tunnelmia. Ja jos ette siellä jaksa olla kuulolla, kyllähän ne jutut tänne blogiinkin myöhemmin tulevat. :)


Viewing all articles
Browse latest Browse all 402

Trending Articles