"Minä haluan mennä käymään Pariisissa", toteaa 6-vuotias tyttäreni eräs keväinen aamu. Ihmettelen vähän mistä kuusivuotias on voinut saada päähänsä haluavansa Pariisiin. Tai itseasiassa ihmettelen vielä enemmän mistä se edes tietää että on olemassa paikka nimeltä Pariisi. Eikö kuusivuotiaat noin yleisesti ottaen toivo pääsevänsä jonnekin Hoplopiin tai Linnanmäelle, ei suinkaan Pariisiin?
No, ei se Pariisi hassummalta kuulostanut omiin korviinikaan. Mitäpä sitä ei lapsensa takia jnpp.
Sattuu käymään niinkin hyvin että töissä pitää pikaisesti saada kaikki ylityötunnit käytettyä, joten buukkaan neljän päivän päähän lähdön Pariisin itselleni ja Bellalle eräs syyskuinen perjantai Miikan jäädessä kotiin ahkeroimaan perheen naisille käyttörahat. Hetken päästä ystävättäreni soittaa ja kysyy olisinko lähtenyt Turun saaristoon mukaan purjehtimaan. Sorry.
Varför Åbo, vi har ju Paris.
"Minä haluan kotiin"
Saavumme harmaaseen Pariisiin, vaikka sääennusteet ovat luvanneet aurinkoa. Lämmintä sentään on. Junamatkalla lentokentältä ytimeen on jo ensimmäinen croissantti vetäisty huuleen, mutta maisemat eivät ole ehkä juuri sitä parasta mitä Pariisilla on tarjota.
Selviämme latinalaisessa korttelissa olevaan hotelliimme, vaihdamme vatteet ja lähdemme tapaamaan gluteenitonta pariisilaisbloggaaja, jonka kanssa olen sopinut parin viestin jälkeen treffit gluteenittomaan kahvilaan.
Kun palaamme iltapäivästä hotellille päiväunille molemmat väsyneenä aamuviiden heräyksestä, tyttö sanoo että Pariisi onkin ihan tyhmä. "Minä haluan mennä kotiin. Oltaispa me kotona."
Ajattelen että näistä viidestä päivästä tulee pitkät viisi päivää.
Pariisin paremmat puolet
Seuraavana aamuna aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta jopa liian lämpimästi kun lähdemme kesämekoissamme kaupungille. Aamiainen croissanteilla (niitä mahtuu pieneen vatsaan yhdessä päivässä viisi) latinalaiskortteleiden tunnelmallisessa kahvilassa, käynti juustokaupassa ja hengailu Jardin du Luxembourgin hurmaavassa puistossa saa jo aikaan eri fiiliksen.
Päädymme parin mutkan kautta ei-aiotusti Hard Rock Café'hen syömään, jossa saan ilokseni gluteenittoman menun eteeni, ja vielä kirsikkana kakussa JÄTTIkokoisen sundaebrownien gluteenittomana jälkkäriksi. Jaksamme kahdestaan hädin tuskin syödä siitä puolet.
Lähdemme katsomaan auringonlaskua Eiffelille
ja jäämme vielä ihastelemaan sen öisiä valoja.
ja jäämme vielä ihastelemaan sen öisiä valoja.
Kun silitän pientä selkää nukkumaan mennessä hotellilla, tytär toteaa ettei tämä Pariisi nyt sittenkään niin tyhmä ollut. Että on täällä ihan kivaa kuitenkin.
Niin minustakin.
Varför Åbo, vi har ju Paris!
Käymme yhdessä syömässä galetteja ja crepesejä, sekä brunssilla, istumme lämpimässä Pariisin illassa ulkoterassilla, minä siemaillen shamppanjaani, Bella piirtäen uuteen piirrustusvihkoonsa. Visiteeraamme Versailles'n linnan jossa liihottelemme linnanneitoina. Ihmettelemme Pariisia Notre Damen katolta. Tunnemme itsemme pieniksi luonnonhistoriallisessa museossa mammutin ja sinivalaan luurankojen äärellä.
Erityisesti meitä näyttää kiinnostavan epämuodostuneet sikiöt.
Kerron Bellalle linnan karua historiaa, millä ilveellä se on rakennettu, kerron veljeydestä, vapaudesta ja tasa-arvosta, keskustelemme ruoka- ja viinihistoriasta sekä Notre Damen kellonsoittajasta. Yritämme etsiä Rottatouillen ravintolaa, ja saatoimme ehkä löytääkin sen. Kotiin vietäväksi tyttö valitsee pienen soittorasian, jonka sointu tulee aina muistuttamaan minua Versailles'n linnan älyttömän kokoisesta puutarhasta ja Marie Antoinetten kesähuvilasta.
Paluulennolla hän ottaa minua kädestä kiinni kun lentokone lähtee nousukiitoon ennen kuin nukahtaa lennon ajaksi penkkiriville.
"Minä lupasin iskälle että pidän sinun kädestä kiinni ettei sinun tarvitse pelätä. Lentäminen on ihan turvallista, älä huoli."
En ole käynyt Pariisissa yli kymmeneen vuoteen. Se on jotakuinkin samanlainen kuin muistinkin. Paljon pieniä katuja, paljon suuria katuja, museoita, nähtävyyksiä, ravintoloita, pieniä putiikkeja, suurkaupungin fiilistä. Ihmiset ovat ystävällisempiä kuin muistin, tai sitten se johtuu siitä että ensimmäisen päivän jälkeen alan löytämään hieman ruostuneet ranskankielen taitoni taas ja yritän aina parhaani mukaan käyttääkin sitä.
Toistaiseksi en ole vielä koskaan rakastunut Pariisiin täysin. Enkä rakastunut vieläkään.
Mutta kyllä tänne vielä nähtävää ja koettavaa jäi, ja erityisesti syötävää. En ole vielä varma buukkaanko mielummin junaliput Turkuun vai lennon Pariisiin.
Varför Åbo, vi har ju Paris! Vai oliko se 'varför Paris, vi har ju Åbo'?