Quantcast
Channel: matkakuume.net
Viewing all articles
Browse latest Browse all 402

Tirkistele matkabloggaajan kotia luvan kanssa - näin me asumme

$
0
0

Matkabloggaajille kotia tärkeämpiä aiheita on melkeinpä ihan kaikki muu. Kotona ei olla matkalla, joten siitä ei ole tarvetta kertoa. Silti monelle paljon matkaavalle koti on tärkeä paikka, turvasatama, jonne aina palata maailmalta.






Ja onhan se. Vuoden maailmanympärimatkallamme ehdin monta kertaa ikävöidä omaa sohvaa, keittiötä ja blenderiä, sängystä nyt puhumattakaan. Erityisesti ikävöin tosin vaatekaappia ja hyllyjä. Te jotka olette eläneet rinkasta pitkään, tiedätte mistä puhun.


Vaikka maailman kutsu tuntuu olevan meillä molemmilla verissä, arvostamme silti sitä, että arkena on hyvä olla. Koti toki on siellä, missä perhe on, mutta varsinaisesti ei haittaa, jos ympäristökin miellyttää silmää ja sielua.








Vuonna 2016 kirjoitin sadan vuoden unelmasta. Sitä on remontoitu pieteetillä sekä sisältä että ulkoa. Me asutamme talosta puolikasta. Sinne pääsee ratikalla, vaikka ympäristö on silti vehreää. Helsingissä monasti on, ja se on ihanaa verrattuna moneen muuhun pääkaupunkiin maailmalla.







Meidän kolmiossa on kolme kakluunia, narisevat lautalattiat ja vähän viistoja kattoja. Väliseiniä on avarrettu tuomaan valoa. Siellä on jokaiselle oma soppi, ja yhteistä tilaa, vaikkei neliöt tietenkään niin isot ole, kun maakunnissa samalla rahalla saisi.

Reissuilla paikallislehtiä lukiessa tulee viihdytettyä itseään sillä, paljonko asunnot maksavat ihan kaikkialla muualla, paitsi Helsingissä. Välillä se pistää miettimään.












Jopa näin elokuun jo syksyisinä iltoina viihdymme usein terassilla pitkään, kietoudutaan vähän vilttiin ja sytytellaan lyhtyihin kynttilöitä. Tai sitten kiivetään piharakennukseen "mökkeilemään" ja pelamaan vaikka Nintendoa koko perhe yhdessä.








Matkailu on osoittanut paitsi sen, että tavallaan koti ei ole tärkeä lainkaan, ja aina löytyy joku paikka minne painaa pää. Toisaalta matkailu on osoittanut, että on ihanaa, kun on olemassa oma paikka maailmassa, jossa omat tavarat on paikoillaan, ja minne voi mennä rankan päivän päätteeksi tai reissuiltaan. Tavallaan se on vähän ambivalentti tunne.


Täällä me nyt kuitenkin ollaan hetken pidetty majaa, ja pidetään toistaiseksi.



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?

Viewing all articles
Browse latest Browse all 402

Trending Articles